Usein puhutaan ”radikaalista kristinuskosta”. Valitettavan usein tämä liitetään myös johonkin ulkonaiseen tyyliin (esim. julistuksessa, tavassa rukoilla tai ylistää Jumalaa, pukeutumisessa tms.), jonka mukaisesti käyttäytyvä tunnistetaan sitten ”radikaaliksi” kristityksi. On kuitenkin selvää, että kyseessä on merkitykseltään paljon syvempi asia, kuin vain jonkin ulkonaisen tavan tai tyylin omaksuminen.

Mutta miten me sitten määrittelisimme ”radikaalin” kristillisyyden? Ensin meidän täytyy tietenkin määritellä termin ”radikaali” merkitys. Sanakirjan mukaan sanalla tarkoitetaan äärimmäisyysajattelua, yltiöpäisyyttä ja kumouksellisuutta. Sanan eräs merkitys on juurille palaaminen. Etsiessämme radikaalia kristinuskoa meidän on hyvä pitää mielessä nämä merkitykset sanalle.

Radikaali kristinusko merkitsee  juurille palaamista; Pyhän Hengen ilmoitus Raamatussa. Ajatellessamme seurakuntaa, meidän on etsittävä sitä, miten alkukristityt asian ymmärsivät. Kyse ei ollut hierarkkisesta instituutiosta tai byrokraattisesta laitoksesta, vaan elävästä organismista. Useimmat kielikuvista, joita Uusi testamentti käyttää seurakunnasta ovat orgaanisia (ruumis, morsian, puu ja sen oksat). Silloinkin kun seurakunnasta puhutaan rakennuksena, kiirehditään nopeasti selventämään, että kyse on elävistä kivistä. Ennen kaikkea kyse oli yhteydestä; yhteydestä toinen toisiinsa ja yhteydestä Jumalaan.

Ajan ja kulttuurin muuttuessa radikaali, alkuperäisiin, raamatullisiin juuriinsa lujasti ankkuroitunut Jeesus-usko ei muutu.  Sinä et siis muutu, vaan pidät vain kiinni siitä kalliopohjasta, joka sinulla Raamatussa on, mutta maailma ympärilläsi muuttuu (tai paljastaa todelliset kasvonsa) ja saa sinut näyttämään erilaiselta kuin aiemmin. Tämä tilanne saa toiset – valitettavasti – luopumaan periaatteistaan, menemään virran mukana ja hyväksymään asioita, joita vielä joitakin vuosia sitten ei olisi hyväksynyt. Toiset taas pysyvät lujina, pitävät kiinni Sanasta ja Pyhän Hengen todistuksesta (sillä nämä kaksi eivät koskaan ole toisiaan vastaan) ja verkostoituvat entistä tiukemmin niiden kanssa, jotka jakavat heidän kanssaan samat arvot.

Tässä mielessä olemme radikaaleina kristittyinä äärimmäisyysihmisiä, uskossamme jopa yltiöpäisiä ja tarvittaessa kumouksellisia. Raamatulliselta pohjalta nouseva Jeesus-usko on suhteessa tähän maailmaan aina radikaalia ja aiheuttaa sen keskellä närkästystä ja jopa vihamielisyyttä. Tätä ei tule pelästyä, eikä yrittää välttää, koska kyseessä on vain Jumalan valtakunnan työntekijän luontaisetu, joka oli apostoli Paavalillekin tuttua. Kuitenkin vain tätä kautta voidaan järkyttää saatanan linnoituksia tämän maailman keskellä ja pelastaa ihmisiä pimeydestä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Se Jumalan valtakunta, jota Jeesus julisti on itsessään radikaali ja haastaa tämän maailman järjestelmän. Seurakunta on eräs tärkeä osa Jumalan suunnitelmaa: sen on tarkoitus olla Hänen Poikansa todistaja, kunnes Hän tulee takaisin. Tähän todistajan tehtävään on kutsuttu jokainen Jeesuksen seuraaja ja tälle joukolle Hän on luvannut Pyhän Henkensä voimaksi ja avuksi.

Sunnuntaisaarna ja radikaali kristinusko eroavat kuin yö päivästä. Haluatko olla radikaali vai passiviinen?